Hanoin jälkeen lensimme Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon), jossa olimme vaan yhden päivän ja kaksi yötä. Halusimme tietysti hyödyntää maximin meidän ajasta, jotta ehdimme kierrellä kaupungissa ja käydä Cu Chi tunneleissa. Joten tässä kerromme tarkemmin miten saavuimme kaupunkiin ja mitä kaikkea teimme Ho Chi Minh Cityssä yhden päivän aikana ennen kuin lähdimme sitten Vietnamista kohti Kambodzaa.
Sisällysluettelo
Lento Ho Chi Minh Cityn täynnä yllätyksiä
Lensimme Hanoista Jetstar Asialla Saigoniin, kun se oli nopein ja helpoin vaihtoehto meille, muttei kaikki sujunutkaan niin hyvin. Koneen olisi pitänyt lähteä klo 22.40, mutta se oli reilusti myöhässä ja jouduimme odottamaan Hanoin lentokentällä. Koska kyseessä oli kotimaanlento niin olimme pienessä terminaalissa, jossa ei käynyt korttimaksu niissä ainoissa paikoissa, jotka olivat siihen aikaan vielä auki. Tämän vuoksi odotus tuntui vielä pidemmältä.
Kun meille ilmoitettiin, että boarding on alkanut niin siirryimme nopeasti koneeseen. Olimme väsyneitä ja halusimme päästä perille jossain vaiheessa. Mutta sisään mennessämme meitä odotti uusi yllätys kun huomasimme, miten vanha oli kone. Meille molemmille se oli huonoin kone, jossa ollaan pitkään aikaan oltu. Penkit olivat rikki ja konetta ei oltu siivottu edellisen jäljiltä. Nousun aikana käsimatkatavaraluukut aukesivat tärinässä ja penkkien selkänojat ei pysyneet pystyssä. Emme olleet vähään aikaan jännittäneet lentoa niin paljon. Pääsimme kuitenkin perille ehjänä…
Kello oli jo jotain yli 2 yöllä kun saavuimme Saigonin Tan Son Nhat kentälle ihan väsyneinä. Lentokentän portilla mietimme, että parasta olisi ottaa Uber, niin ei tarvitse lähteä neuvottelemaan hintoja taksikuskien kanssa, jotka olisivat varmasti huijanneet meitä. Mutta siinä samassa australialainen nainen kysyi meiltä voisimmeko ottaa kimppataksin. Tutkailimme siinä hetken missä meidän hotellimme sijaitsi ja saimme tingittyä taksin kohdilleen, joten emme sitten tilanneet Uberia.
Yllätykset jatkuivat hotellissa
Australialainen nainen jäi pois taksista ennen meitä. Me jatkoimme matkaa sitten Bui Vien kadulle, jossa meidän Eden Garden hotelli sijaitsi. Vaikka kello oli niin paljon niin kadulla oli vielä paljon menoa, musiikki kuului kovaa ja baareissa oli paikallisia sekä turisteja.
Olimme etukäteen ilmoittaneet hotellille, että saavumme myöhään ja he olivat vastanneet, että se ei ole ongelma, koska se on 24h auki. Mutta kun saavuimme hotellin ovelle niin sisällä oli aika pimeää, eikä siellä näyttänyt olevan ketään. Astuimme sisään niin meidän perään sitten tuli mies, jota heti alkuun epäilimme, että onko se oikeasti hotellissa töissä. Hän oli kuitenkin töissä vastaanotossa ja pääsimme tekemään check-innin, jonka jälkeen hän pyysi jättämään passimme säilöön vastaanottoon. Alkuun epäilimme tätä asiaa ja pyysimme, että hän tekisi niistä kopiot muttei se onnistunut. Sitten hän selitti, että heillä on myös kaikkien muidenkin asiakkaiden passit säilössä ihan vaan turvallisuuden takia, kun niitä varastetaan aika paljon sillä alueella. Suostuimme sitten siihen, kun meillä oli kiire päästä lepäämään.
Päästyämme huoneeseen huomasimme, että yllätykset jatkuivat. Hotellihuone oli aivan erinäköinen kuin booking.comin sivulla. Se oli aika huonossa kunnossa, varsinkin vessa ja kadun baareista kuului ihan kamala meteli. Olimme kuitenkin liian väsyneitä valittaaksemme asiasta silloin, joten menimme vaan sänkyyn, jossa katsoimme netistä muita hotelleja jos vaihdettaisiin, mutta ne olivat selvästi nyt kalliimpia ja eikä meidän energia siihen enää riittänyt. Huomenna oli tulossa uusi päivä ja meitä odotti reissu Cu Chin tunneleihin.
Aamusta Cu Chi tunneleihin
Seuraavana päivänä lähdimme katsomaan tunnettuja Chu Chi tunneleita, jotka kommunistiset vietnamilaiset rakensivat Vietnamin sodan aikana. Siellä he asuivat piilossa ja hyökkäsivät amerikkalaisia vastaan. Tänä päivänä osa 250km pituisista maanalaisista tunneleista on avattu turisteille ja tarjolla on eri reittipaketteja.
Me olimme varanneet tunneleihin puolipäivänretken etukäteen meidän hotellista, joten meille jäi sitten loppupäivästä aikaa nähdä Ho Chi Minh Citya. Tunnelit ovat noin 40km päästä Saigonista ja menimme sinne bussilla. Voit lukea täältä lisää meidän silmiä avaavasta kokemuksesta Cu Chi tunneleissa, jota ehdottomasti suositellemme jos matkustat entiseen Vietnamin pääkaupunkiin.
Lisää Vietnamin historiaa sotamuseossa
Kun palasimme takaisin Saigoniin Cu Chi tunneleista, niin bussi pysähtyi sotamuseon eteen. Ilmeisesti kaikki tunnelien retkibussit pysähtyvät tässä, jotta turistit voi helposti mennä sinne. Päätimme sitten jäädä siinä pois ja käydä katsomassa museo heti siihen perään, kun se oli vielä pari tuntia auki. War Remnants museo on auki joka päivä klo 7.30-18 ja se maksoi per henkilö 40.000VND (n.1,5€). Liput saa ostettu suoraan ovesta, minkä jälkeen tulee vastaan sisäpiha, jossa on heti ensimmäisenä esillä Vietnamin sodan lentokoneita ja tankkeja, niin amerikkalaisia kuin vietnamilaisia.
Pihan keskellä on iso kommunistiajan arkkitehtuurinen rakennus, jossa on kolme kerrosta. Museon sisällä oli suuri valokuvanäyttely sodasta ja tarina mistä kaikki alkoi kuvien muodossa.
Ensimmäisessä kerroksessa näytetään valokuvia, julisteita ja sanomalehtiartikkeleita ympäri maailmaa, joissa on kirjoituksia Vietnamin sodasta sekä puolesta että vastaan. Sieltä löytyi myös suomalainen vanha sanomalehden kansi, jossa käsiteltiin Vietnamin sotaa.
Kävimme tämän jälkeen ylimmässä kerroksessa, koska olimme lukeneet jostain, että kannattaa käydä museo läpi tässä järjestyksessä, että saa näin paremman kokonaiskuvan. Tässä 3. kerroksen näyttelytiloissa kuvat ja julisteet tuovat lisää tietoa ja infoa Vietnamin sodasta. Siellä oli myös näytillä jotain varusteita, joita amerikkalaiset sotilaat käyttivät. Nämä varusteet samoin kuin valokuvat ovat amerikkalaisten yhdistyksien sekä Vietnamin sodan veteraanien lahjoituksia.
Museon toisen kerroksen galleria jakautuu kahteen. Yhdessä näytetään amerikkalaisten sodan aikana tekemät julmuudet. Sieltä löytyy sekä kansalaisten että ulkomaalaisten sotavalokuvaajien parhaat ja tunnetuimmat kuvat. Yksi näistä on valokuvaaja Nick Utin ottama ikoninen Vietnamin sodan ajan symboliksi noussut kuva napalmitytöstä, joka on kadulla alasti kärsien palovammoista.
Toisessa näyttelytilassa (oranssi huone) oli meidän mielestä kaikista surullisin kuvakokoelma koko museosta. Siellä on valokuvia kansalaisista, joihin vaikutti Yhdysvaltojen käyttämät kasvimyrkyt kuten esim. miten ”Agentti Oranssi” vaikutti siviiliväestöön ja maaperään. Nämä kuvat olivat kyllä todella järkyttäviä ja niistä tuli meille tosi huono olo kuin jäimme miettimään, miten voimme tehdä näin toisille ihmisille.
Kuin poistuimme salista, niin huomasimme, että samassa kerroksessa oli vielä yhdessä tilassa jotain. Kävimme sitten kurkkaamassa, niin siellä oli vietnamilaisia, jotka olivat syntyneet sota-ajalla tai sen jälkeen ja joille oli raskausaikana syntynyt mutaatioita myrkyistä. He olivat siellä esillä ja istuivat niin kuin yksi näyttelyn kuvista, mikä oli meidän mielestä ihan vastenmielistä. Tämä kyllä meni rajan yli. Surullisella fiiliksellä lähdimme sitten pois museosta.
Siellä olisi voinut viettää aikaa vaikka koko päivän jos haluaa perehtyä hyvin Vietnamin sodan historiaan, joka tapahtui 1954-1975 vuosien välissä. Museossa oli paljon ihmisiä, joten emme ihan rauhassa päässeet kaikkea lukemaan ja tutkimaan. Cu Chi tunneleiden ja tämän sotamuseon jälkeen opimme ymmärtämään paremmin, miten julma ja väkivaltainen Vietnamin sota oli, joka alkoi ensin sodalla japanilaisia vastaan, sitten ranskalaisia ja lopuksi amerikkalaisia vastaan.
Saigonin kaoottisen liikenteen keskellä
Museon jälkeen päätimme käydä hotelilla suihkussa ja hieman lepuuttamassa jalkoja. Lähdimme kävelemään museosta sitten suoraan hotellille. Matka olikin mielenkiintoinen, koska Saigonin liikenne on aivan käsittämättömän kaoottinen. Hanoissa jo tuntui, että siellä on koko ajan ruuhkaa ja saa varoa mihin astuu, mutta Saigon oli aivan eri luokkaa. Mopoilla ajettiin jopa jalkakäytävillä, joten sielläkin piti koko ajan katsoa olkansa taakse. Liikenne oli hyvin stressaavaa. Et voi jäädä odottamaan, että mopot ja autoilijat päästää sinut vaan sinun pitää vaan mennä sekaan ja kävellä tien poikki. He sitten väistävät. Vietnamissa muutenkin jalkaisin liikkuminen ei ole helppoa, kun joka paikassa ei ole jalkakäytäviä (kapeita) vaan pitää kulkea tien laidassa. Mutta onneksi pääsimme lopuksi ehjänä perille.
Hetken levon jälkeen lähdimme tutkimaan pysäkkiä, josta meidän bussi lähtisi Saigonista Phnom Pheniin seuraavana aamuna. Se olikin aika lähellä meidän hotellia, mutta lähtö oli todella aikaisin niin halusimme varmistaa, ettei aamulla tulisi yllätyksiä. Liput me kuitenkin ostimme etukäteen netistä, kun halusimme varmasti päästä tiettyyn aikaa lähtemään. Aikataulun vuoksi emme voineet jättää kaikkea paikan päällä hoidettavaksi. Liput maksoi noin 12€ yhteensä meiltä kahdelta ja menimme Mekong Express limousine bussilla.
Muutama päänähtävyys
Saigon kaupungissa ei ole paljon nähtävyyksiä. Itse koko kaupunki on nähtävyys. Halusimme lähteä vielä bussin lähtöpaikka tarkistuksen jälkeen katsomaan pari kaupungin päänähtävyyttä. Tilasimme Uberin Postitaloon ja matka kesti yllättävän paljon kun siihen aikaan oli hirveät ruuhkat. Tai no niin, milloin Saigonissa ei olisi ruuhkaa… Kuitenkin kello oli jo sen verran, että alkoi jo hämärtää, joten kun pääsimme perille jouduimme näkemään upean Postitalon iltavalossa. Tämä ranskalaistyylinen rakennus on kaunis ulkopäin sekä sisältä.
Ihan postitalon vieressä, tien toisella puolella sijaitsee myös Ranskan kolonialismin vuosina rakennettu Notre Damen kirkko. Katedraali on saman tyylinen kuin Pariisissa sijaitsevä Notre Dame kirkko. Kävimme sitten siellä ottamassa pari kuvaa ulkopuolelta, kun samalla huomasimme, että kirkon puistossa rotat olivat liikkeellä. Lähdimme sitten äkkiä sieltä jatkamaan matkaa.
Lopuksi sitten kävimme katsomassa Vietnamin yhdistymisen palatsia, joka on myös tunnettu nimellä Itsenäisyydenpalatsi. Kävelimme sinne rauhassa samalla kun etsimme jotain ruokapaikkaa. Palatsiin ei kuitenkaan enää päässyt sisään, joten ei meillä ollut kiire. Otimme pari kuvaa aidan takaa ja lähdimme sitten syömään kivannäköiseen ravintolaan, joka tuli just vähän aiemmin vastaan. Ravintola oli ihan täynnä ihmisiä. Ravintolan nimi oli Quan An Ngon 138 ja siellä ruoka oli todella hyvää. Söimme viimeisen kerran Vietnamilaista Pho keittoa ja Bun Chaata sekä nautimme Saigon paikallisoluesta.
Viimeiset Vietnamin ostokset
Illallisen jälkeen tilasimme Uberin Night markettiin. Jätimme Hanoissa tarkoituksella ostokset väliin, ettei meidän tarvinnut turhaan lähteä niitä raahaamaan HCMC asti. Mutta tämä osoittautuikin virheeksi kun huomasimme, että Hanoista olisi saanut halvemmalla monta asiaa. Kiersimme kuitenkin jonkun verran night markettia ja ostimme sieltä sitten pari matkamuistoa ja Fjällräven reput. Vietnamissa on tarjolla kaikki maailman merkit ja niitä saa todella halvalla. Kuitenkin suuri osa vaatteista ja tuotteista, joita isot firmat myyvät ympäri maailmaa, on tehty Vietnamissa, joten kopiot ovat melkein samoja kuin ”aidot”.
Ostoksien jälkeen kävelimme sitten takaisin hotelille. Markkina-alue oli nimittäin aika lähellä. Samalla ”nautimme” viimeisistä hetkistä kaupungin kaoottisesta liikenteestä, johon olimme jo melkein tottuneet. Kun pääsimme hotellihuoneeseen niin sammuimme melkein saman tien. Aamulla meitä odotti aikainen herätys bussimatkalle kohti Phnom Penhia.
